29.6.2009

Juhannuksen jälkeen

Pari päivää sitten eli ihan reilusti juhannuksen jälkeen löysin ensimmäisen auenneen kukan juhannusruusuistani (Rosa pimpinellifolia 'Plena'). Nämä kukkivat jo viime vuonna eli ensimmäisenä kesänä istuttamisen jälkeen, vaikka olivat silloin vielä alle polvenkorkuisia. Nyt korkeutta on vähän yli polven ja kukkiakin enemmän. Olen lisännyt riviin tänä vuonna uusia alkuja, äidiltäni saamiani kuten nämäkin. Syy rivin tihentämiseen oli se, että lapset ja koira eivät tajunneet, että siitä ei kuljeta läpi... Koira ei tajua vieläkään, lapsilla taisi suunnilleen mennä jakeluun. Ehkä enää pari vuotta niin kukaan ei kulje juhannusruusurivin läpi. Hyvin nämä sitkeät kasvit viihtyvät vaikka ovat epämääräisen savisessa rinteessä, tosin istutuskuoppiin toki saivat turvetta ja lannoitetta kaverikseen.
 

28.6.2009

Uusi puutarhakirja

Eilen Multasormi-myymälästä tarttui mukaani houkuttelevan näköinen perennakirja, kun hintakin oli S-kortilla ostajalle reilusti alennettu. Ella Rädyn ja Irmeli Anttiroikon Rakkaudesta perennoihin on tänä vuonna ilmestynyt opas perennapenkin perustajalle. Olen tyytyväinen kirjaan nukahdettuani yöllä sen kanssa, ja heti herättyäni palattuani taas sen pariin sunnuntaiaamun rauhassa.

Kirjassa kerrotaan perusasioita perennapenkin tai -ryhmän perustamisesta, annetaan eri värisiä perennaryhmäehdotelmia erilaisiin valaistusolosuhteisiin havainnekuvineen ja taimimäärineen. Lisäksi kirjan lopussa on lyhyesti kerrottu erilaisista puutarhatyyleistä kuten itämaisesta puutarhasta, englantilaisesta cottage gardenista tai suomalaisesta maalaispuutarhassa unohtamatta pikkuisia terassipihojakaan.

Olen tyytyväinen kirjaan, se on juuri tämän hetken tarpeeseeni, kun hiljalleen suunnittelen tulevan keijupuutarhani perennaryhmiä. Siis minä suunnittelen perennapenkkejä, vaikkei puutarhaani pitänyt koskaan mitään kukkapenkkiä tullakaan... ;) No - olen juuri tajunnut, miksi en ole halunnut kukka"penkkiä". Mielikuvani kukkapenkistä on suorakaiteen tai soikion muotoinen penkki nurmikon keskellä enkä pidä sellaisista, ainakaan omassa pihassani. Eilen katselin juuri äitini kukkapenkkejä, jotka osittain ainakin täyttävät tuon mielikuvani. Ne ovat oikein kauniita, mutta eivät istu minun puutarhaani. Haluan englantilaista runsautta ja perennaryhmiä, jotka eivät istu keskellä nurmea vaan muodostavat kokonaisen oman puutarhaosionsa. Katsotaan, onnistunko siinä suunnitelmassa.

Penkki-sanaankin yritän sopeutua. Viime kesänä jo iskin silmäni Kekkilän mainoslehdessä turveharkkoihin ja haaveilen, että ainakin osa perennaryhmistäni tulee kohopenkkeinä turveharkkoreunalla. Turve saa sitten toivottavasti pian pintaansa sammalkerroksen, täällä metsäpihassammehan sitä kasvaa muutenkin joka välissä ihan luonnostaan.

26.6.2009

Ruusuja

Pihastamme löytyy jo useampaa ruusulajiketta. Tämän olen saanut ystävältä pari vuotta sitten, lajike on luultavasti tarhapimpinellaruusu Red Nelly (Rosa pimpinellifolia 'Red Nelly'), mutta ystäväkään ei sitä varmaksi muistanut. Googlen kuvahaku näyttää sillä nimellä vähän samannäköisiä kuvia. Kukat ovat yksinkertaiset mutta kauniin väriset. Meinasi kukinta päästä ohitseni, en ajatellut tämän kukkivan ennen juhannusruusua, joka ei siis meidän pihassamme vielä ole avannut nuppujaan, vaikka kaikkialla muualla näyttäisi kukoistavan...
 


Ruusu on tämäkin :) Pihaamme on pitänyt jo monen vuoden ajan tulla terassipatiopergolakesäkeittiötanssilavapuhujakoroke tai jotain sinnepäin. Viime kesänä valmistui ensimmäinen osa eli betonikivipatio talon eteen ja toiseen päätyyn. Harmaiden kivien välissä kulkee "ruusupolku" kohti pääovea. Punaisten kivien ruusumalli on ihan oma (vaikka voihan joku toinenkin olla sen keksinyt), harmaat puolestaan ovat ihan tavallisessa tiililadonnassa. Tänä kesänä tuskin tulee puuterassia tai pergolaa vielä tämän jatkoksi, koska juuri päätimme priorisoida maakellarin sen edelle ja teimme tilauksen holvikellaripaketista. Ihan kaikkeen ei riitä aika eikä raha. Mutta hiljaa hyvä tulee, onpahan taas lisää aikaa miettiä terassipatio-jne yksityiskohtia.
 

25.6.2009

Kesäkuun lopun kukkijat

Kun sammalleimut lopettivat kukkimisen kivipenkereessäni (muutamaa yksittäistä viimeistä kukkaa lukuunottamatta) maksaruohot aloittivat kukintansa. En yleensä erityisemmin pidä keltaisista kukista, mutta minusta nämä ovat ihania. Maksaruoho on jo ennen kukkimistakin niin herkullisen näköinen, söpöä syheröä, ja sitten kukkiessaan oikein aurinkoinen ilmestys. Ihanaa tässä myös on ainakin toistaiseksi, että se leviää hanakasti ja täyttää kivien välejä vauhdilla. Katsotaan sitten, milloin täytyy alkaa rajoittaa leviämistä...
 

Maanpeitekasveista nyt kukkivat rohtotädykkeet. Näitä löytyy ympäri pihaamme ja metsää aivan luonnostaan ja tämäkin tiheä kasvusto on tullut talon viereiseen rinteeseen aivan omia aikojaan. Rohtotädyke viihtyy myös kuivemmassa maastossa, joten täytyy suosia tätä talon etupuolella maahumalan sijasta. Kivasti nekin kukkivat limittäin, maahumala nimittäin jo lopettelee kukintaansa.
 

 

Talon takaa löytyy myös muutama valkolehdokki. Talon takana olevan harjun päällä niitä on enemmänkin mutta kiva, että myös pihaan jäi niitä. Näitä varjeltiin rakennusaikana suuremmalta mylläämiseltä, kun äitini oli ne minulle tunnistanut ja näyttänyt - itsehän tunsin vain tavallisimmat kellot ja sellaiset ennen omaa pihaa ja puutarhainnostusta.
 

Metsämansikoita olen lisännyt pihaan mutta toki niitä metsäpihassa on myös ollut luonnostaan. Tämä on ihan itsellään tullut pensasrinteeseen rohtotädykkeiden ja maahumalien sekaan. Ei aivan kypsä vielä mutta jokirannan uimareissulla löytyi aurinkoisemmasta paikasta rantatien varrelta jo kokonaan punaisia, joita lapset pääsivät maistelemaan. Täytyykin huomenna tarkistaa yhden pihatammen viereen viime kesänä istuttamani metsämansikat ja hiukan karsia alaoksia liiankin rehevästä tammesta, jotta mansikat ja niiden viereen mallaamallani polulla kulkijat paremmin mahtuvat.
 

Asioita muistiin osa 2

Muista loppukesästä kylvää lehtoakileijan ja tervakukan siemenet ja mahdolliset muut siemenet, jotta ne saavat kylmäkäsittelyn talven aikana ja ensi kesänä jo kasvavat ja kukkivat. Viime kesänä unohtui...

14.6.2009

Pihapiirini saniaisia

Pihamme oli vielä kuusi vuotta sitten metsää, vaikkakin vähän harvemmaksi hakattu aukko siinä. Kolmelta suunnalta meitä myös ympäröi metsä ja neljänteen suuntaan aukeavat pellot, joiden takana pilkottaa joki. Metsän läheisyys näkyy pihassa edelleen ja saa näkyäkin. Minun on vaikea karsia luonnonkasveja paikoista, jotka eivät lukeudu nurmikkoon tai kukkapenkkiin ja se näkyy lajien kirjossa.

Luonnonvaraisesti pihastamme löytyy kolmenlaisia saniaisia muistona ajasta, jolloin tämä oli varjoisaa lehtometsää. Tämäkin saniaispehko ja sen paras kaveri ovat jääneet pihatien ja nurmen rajapintaan paikkaan, jossa ennen oli ruohottuneen metsätien kosteimpia kohtia. Kosteus on vähentynyt huomattavasti eikä varjoa enää ole mutta saniaiset viihtyvät siinä silti, kuten ovat vuosia tai pikemminkin kymmeniä vuosia jo viihtyneet.
 


Samaa saniaista on tässä kuvattuna metsän puolelta. Kyseessä on soreahiirenporras (Athyrium filix-femina), joka metsässä kasvaa suotuisissa paikoissa jopa metrin korkuisiksi pehkoiksi. Pihamaamme pehkot ovat vain vähän yli polvenkorkuisia.
 


Sananjalka (Pteridium aquilinum) on saniaisistamme minulle vähiten rakas. Paikoin se on minulle rikkaruoho ja nyhdän sitä pois, tosin huonolla menestyksellä, sillä se ei tahdo lähteä tiiviistä maasta juurineen. Toisaalta tontin metsäisellä laidalla rehottava sananjalkaviidakko on kiehtova. Sen alla voivat vaikka kissat seikkailla.
 


Kolmas luonnostaan täältä löytyvä saniainen on alvejuuri (Dryopteris), jonka alalajia en osaa arvata, niitä kun näkyy puutarhakirjani mukaan olevan aika monta vaihtoehtoa, jotka voisivat viihtyä näissä olosuhteissa. Kaiken lisäksi tunnustan, että olen oikein paneutunut saniaisiini vasta tänä kesänä ja nyt vasta tajunnut, että sananjalan lisäksi meillä on siis kahta muutakin saniaista. Kaukaa katsottuna hiirenporras- ja alvejuuripehkoni kun näyttävät melko samalta. Tämän kuvan yksilö ei ole mikään pehko vaan pieni ja hentoinen mutta sellainen, josta sain lehtien muodon edustavasti näkyviin.
 


Kotkansiipiä olen kaivannut aiemmin ja pari kesää sitten ostinkin pari pientä alkua, jotka eivät menestyneet kovin hyvin, tosin ovat olleet huonoissa vaihtuvissa sijainneissa. Jos ne eivät menesty niin kunhan saan suunniteltuun keijupuutarhaani jotain tolkkua, voisin pyytää äidiltäni alkuja, hänellä kun on ystävältään saamaansa selvästi vanhaa ja hyvinvoivaa kantaa kotkansiipeä. Sekin esiintyy myös luonnossa mutta ei meilläpäin. Kotkansiiven kaipuuni on kylläkin helpottunut sen jälkeen, kun erotin soreahiirenportaan alvejuuresta, sillä se on näistä saniaisistani ehdoton suosikkini. Johan nimikin kertoo sen olevan oikein sorea.

Tässä lopuksi yksi äitini hyvinviihtyvistä kotkansiivistä rhodopenkissä.
 

13.6.2009

Punainen sammalleimu

Toissapäivänä onnistuin kuvaamaan vielä kukkivia tummimman punaisia sammalleimujani. Noissa kuvissa väri on mielestäni aivan kuin luonnossa toisin kuin aiemmassa kuvassani. Tässä myös pientä maksaruohoa. Nyt (kaksi päivää kuvauksesta) sammalleimut ovat lähes kuihtuneet ja maksaruoho pikkuhiljaa availee nuppujaan.
 

 

9.6.2009

Asioita muistiin

Sammalleimujen kukinta on osittain ohi. Valkoiset ja vaaleanpunaiset/vaaleanliilat (kummaksi värin nyt sitten määrittelee) ovat jo aivan kuihtuneen näköisiä, varsinkin kun isommat sateet viikonloppuna oikein piiskasivat niitä. Vaalean siniset ja molemmat tummemmat punaiset kukkivat vielä melko kauniisti. Rönsyleimun kukinta meni myös ohi todella nopeasti, vielä nopeammin kuin sammalleimulla. Harmi sinänsä, kun ne rönsyleimun kukat olivat niin mahdottoman kauniita.

Lamopensasangervot, keijuangervot ja ruusuangervot ovat pienellä nupulla, mutta eivät vielä kukassa. Kun kukat puhkeavat, täytyy katsoa tarkkaan, mitä istutettujen keijuangervojen välistä nousee. Olen luullut säästäneeni väleihin itsesiementyneitä keijuangervon taimia, mutta nyt osa taimista näyttää erehdyttävästi samalta kuin ruusuangervot. Lehdet tosin ovat paljolti saman näköiset mutta kukat sitten kertovat viimeistään totuuden. Sieltä riittää varmasti vieläkin perattavaa ja ystäville annettavaa, vaikka olen jo ehkä kymmeniä pikkutaimia irti nyhtänytkin. Tänä vuonna täytyy muistaa leikata kukinnot ennen siementämistään.

Pikkutalvioihin on tullut edelleen lisää kukkia, nyt taas niitä violetimpia, kuten muistelinkin niiden olevan. Jos huomenna ei tule suuria sateita, voisin vaikka koettaa kuvata. Tämä päivä meni ihan harakoille (tai oikeammin haikuille ja tankoille), kun en vain jaksanut ryhtyä mihinkään muuhun.

Rönsyleimun hehkua vielä sieltä toukokuun puolelta.
 

5.6.2009

Pörriäinen keijuangervossa

Huomasin, että olin viime elokuussa ladannut Bloggeriin joitakin kuvia koskaan niitä kuitenkaan julkaisematta tässä blogissa. Nyt kun yläbannerin pörriäiskuva on poissa särkyneen sydämen vallattua paikan, on ihan paikallaan julkaista tämä kuva kimalaisesta. Keijuangervojen kukinta oli silloin 12.8. jo aivan lopuillaan.
 

Pörriäinen keijuangervossa

4.6.2009

Sateessa

Kävin sateessa istuttamassa eiliset sammal- ja rönsyleimuhankintani ja kuvailemassa luontoa käsien jäätymisen uhallakin.

Poimulehtiä (Alchemilla) kasvaa luonnostaan ympäri pihaamme. Olen siirtänyt niitä mm. pensaiden tieltä parempiin paikkoihin. Tämäkin lienee viime kesänä siirretty yksilö.
 

Kieloja (Convallaria majalis) myös siellä täällä.
 

Aho- eli metsämansikoita (Fragaria vesca) olen siirrellyt niin, että muodostavat paremmin tavoitettavan maanpeitekokonaisuuden rinnepihan takana olevan tammen vierestä kulkevan polun varteen. Lisääkin sopisi - tosin lisääntyväthän ne myös. Sade jo oli piiskannut kukkien terälehtiä. Metsämansikanlehtien alta pilkistää maahumala (Glechoma hederacea), joka on kiitettävästi levinnyt kaikkialle muutamista pienistä aluista. Nyt on jo kitkeminen käynyt mielessä, vaikka itse halusinkin sitä maanpeitekasviksi rinteeseen.
 

Samalla huomasin, että kuvaamatta jääneitä norjanangervoja ei enää kannata kuvata, kukinta on ohi. Pitäisi kulkea koko ajan kamera kädessä, jos haluaisi ehtiä ja muistaa ikuistaa kaiken.

3.6.2009

Satunnaisia löytöjä

Tänään kokouksen jälkeen kävin Anttilassa ja ruokakaupassa, kun kerran kaupungissa olin. Parkkihalliin takaisin päästyäni huomasin kesäksi pystyyn laitetun puutarhaosaston. Ajattelin piipahtaa, mielessäni oli lähinnä katsella ulos sopivia amppeleita, koska olen tunkenut yhden amppeliasetelmani vähän liian pieneen amppeliin.

Amppelia ei löytynyt mutta vilkaisin sitten samalla taimipöytiä. Ja kas, aikani kierreltyäni löysin sammalleimua, jonka väriksi lapussa sanottiin hel.pun, ja löytyi viimein pari sellaista purkkia, jossa oli muutama kukkakin. Näytti samalta kuin äidiltäni saatu tummimman punainen sammalleimu, joten kolme pikku purkkia lähti mukaan.

Lisäksi silmiini sattui rönsyleimuja, ja kun väreissä löytyi sinisävyinen eli selvästi erilainen kuin minulla jo oleva aniliininpunainen, ostin sitäkin kolme purkkia. Istuttamaan en ole näitä vielä ehtinyt, sillä ulkona sataa, Mies on kipeä, ja lomarytmiin hetkessä hypänneiden lasten nukuttaminenkin on vielä kesken. Kuvatakaan niitä ei välttämättä kannata, eivät kovin hyvin viihtyneen näköisiä ole. Mutta toivottavasti ne piristyvät raikkaasta maalaisilmasta.

Muoks. 9.6.09. Sammalleimut ovat viihtyneet oikein hyvin istutettuani ne, näyttävät kivalta. Äitini halusi yhden rönsyleimuista ja tietysti sai, olen saanut häneltä niin paljon kaikkia alkuja ja saan tulevaisuudessakin.

Perennakuvia

Minulle ei pitänyt tulla perennapenkkiä. Ei siis kukkapenkkiä, ei tosiaankaan sanan varsinaisessa merkityksessä, ei sellaisena mielikuvana kuin minulla lapsuudesta on. No, ei ainakaan vielä tullutkaan. Suunnitteilla ehkä on, ei tosin perinteisesti jonnekin nurmikon keskelle vaan sillä lailla englantilaistyyppisesti.

Perennoja on kuitenkin pihaan eksynyt, siis istutettu, siis muitakin kuin luonnonperennoja. Haluan erityisesti perinneperennoja. Särkynyttä sydäntä haikailin suunnilleen talon valmistumisesta asti, mutta kun en keneltäkään saanut vanhaa kantaa vaan olisin joutunut menemään puutarhakauppaan hankinnoille, jäi hankkimatta. Tänä kesänä sitten vihdoin sain pienen alun vanhasta kasvista, kiitos jälleen äitini, tällä kertaa alku on hänen ystävättärensä naapurilta.

Talon varjoisa pääty, jonne särkyneen sydämen laitoin, piti olla luonnonkukkien ja perinneperennojen rajamaa. Nyt se näyttää aika lailla rikkaruohomaalta, vuohenputketkin kukoistavat. Täytyy kaivaa kaikki ylös kunhan ehdin. Viime kesänä sinne laitoin särkyneen sydämen odotuksessa myös ystävältä saadut pikkusydämen alut. Eivät kyllä sovi ollenkaan yhteen, nämä erilaiset sydämet. Tämän hetken suunnitelma on, että pikkusydämet jäävät sinne luonnon perennojen keskelle ehkä joidenkin muiden perinneperennojen kanssa, ja myöhemmin oikea aito vanha särkynyt sydämeni siirtyy toiselle puolelle taloa tammen varjoon, kunhan keijupuutarhani etenee siihen vaiheeseen (nyt se on vain päässäni). Näin molemmat sydämet pääsevät oikeuksiinsa ilman toista vieressä kilpailemassa huomiosta.

Särkynyt sydän (Lamprocapnos spectabilis) pääsi myös ylätunnisteeseen, kun halusin jotain vaihtelua blogin ulkoasuun.

 


Pikkusydän (Dicentra) kukkii runsaasti ja aloitti sen jo aikapäiviä sitten. Nämä kuvat ovat muutaman päivän vanhoja, otettu siis toukokuun puolella. En tiedä pikkusydämestäni, onko se kevät- vai kesäpikkusydän eikä sitä muista ystäväkään mutta kirjallisuuden mukaan ensin mainittu aloittaa kukintansa toukokuussa, toinen kesäkuussa. Sekään ei vielä kerro varmaksi mitään, koska ovat pihassamme tänäkin keväänä alkaneet jotkin kukat kukkia ennen kesäkuuta vaikkeivat "specsit" sellaista lupaisikaan.

 


Myös äidiltäni saatu jaloakileija on kukassa. Pitääkin miettiä, jätänkö sen tuonne vai olisiko luonnonperennavaltaiselle puutarhan osalle lehtoakileija parempi vaihtoehto... Vai mahtaisiko tämä olla japaninakileija, kuva näyttää samalta kuin netistä löytynyt ja kokokin täsmää? Muoks. 9.6.09. Onhan se toki japaninakileija, nimimuistini vain on ajoittain huono.