4.6.2009

Sateessa

Kävin sateessa istuttamassa eiliset sammal- ja rönsyleimuhankintani ja kuvailemassa luontoa käsien jäätymisen uhallakin.

Poimulehtiä (Alchemilla) kasvaa luonnostaan ympäri pihaamme. Olen siirtänyt niitä mm. pensaiden tieltä parempiin paikkoihin. Tämäkin lienee viime kesänä siirretty yksilö.
 

Kieloja (Convallaria majalis) myös siellä täällä.
 

Aho- eli metsämansikoita (Fragaria vesca) olen siirrellyt niin, että muodostavat paremmin tavoitettavan maanpeitekokonaisuuden rinnepihan takana olevan tammen vierestä kulkevan polun varteen. Lisääkin sopisi - tosin lisääntyväthän ne myös. Sade jo oli piiskannut kukkien terälehtiä. Metsämansikanlehtien alta pilkistää maahumala (Glechoma hederacea), joka on kiitettävästi levinnyt kaikkialle muutamista pienistä aluista. Nyt on jo kitkeminen käynyt mielessä, vaikka itse halusinkin sitä maanpeitekasviksi rinteeseen.
 

Samalla huomasin, että kuvaamatta jääneitä norjanangervoja ei enää kannata kuvata, kukinta on ohi. Pitäisi kulkea koko ajan kamera kädessä, jos haluaisi ehtiä ja muistaa ikuistaa kaiken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!