7.5.2011

Vapaata ajatustyöstä

Tänään ajatustyöstä vapaalla istutuksia puutarhassa:

Lipstikka saksankirvelin kaveriksi, ajuruohoja samaisen istutusalueen reunoille.

Kolme vuorikaunokin taimea päätyivät saman penkin päätyyn, kun niille ei nyt muutakaan paikkaa tähän hätään löytynyt.

Viime vuonna alkukesästä tekemääni paahteiseen kukkapenkkiin jo loppukesästä poistamieni liikaa levinneiden hopeahärkkien tilalle kissankäpälää. Loput kissankäpälät (=paljon) autotallin taakse.

Kaksi sinisen ukonkellon taimea sormustinkukkien penkkiin. Valkoisen ukonkellon taimi runopenkkiin.

Jonkin matalan akileijan taimia suklaakirsikan alapuolelle.

Lehtoakileijan taimia lisää autotallin taakse (viime kesänä istuttelin niitä myös).

Köynnöspergolan ensimmäiseen laatikkoon epävarmasti talvehtineiden lisäksi uusia villiviinin ja pikkutalvion taimia. Toiseen laatikkoon, joka valmistui vasta pari viikkoa sitten, lisää villiviiniä ja pikkutalvion taimia. Pikkutalviot muuten nyt sinistä, ei violettia.


Ja vain vaivoin enää nytkään muistin nämä, vaikka hommien lopettamisesta on vasta jokunen tunti... Taimet kaikki äitini "ylijäämiä" paitsi lipstikka nyt varta vasten jaettu samoin kuin laatikoihin menneet.

3 kommenttia:

  1. Ai niin, nyt on se aika taas ;D On muuten jäänyt vähille kukkatouhut tänä keväänä. Ei edes kuvia ole tullut otettua. Sinut vielä ahkerointi palkitsee!

    VastaaPoista
  2. Kissankäpälää voisin tulla hakemaan, jos sulla liikaa ;). Ajattelin kylvää kans lipstikkaa tänä kesänä. Ikinä en muista missään maistaneeni sitä, mutta kun kehuvat sitä niin mukavaksi mausteeksi, pakko kokeilla. Ajuruoho on yksi suosikkikasveistani.

    VastaaPoista
  3. Lepis, joo se aika on, aina se yllättää.

    Eve, muuten joo, mutta MULLA ei vielä ole liikaa sitä, nää taimet tulivat taas äidiltäni, joka muuttelee omia liikaa levinneitä istutuksiaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!