13.5.2012

Äitienpäivän iltana

Äitienpäivän iltana totean olleeni lähes koko päivän aamusta iltaan pihahommissa. Enkä ole ottanut yhtään valokuvaa. Pari mystistä tulppaania oli auenneena päivällä enkä ehtinyt katsoa tarkemmin enkä kuvata. Luulen kuitenkin, että kyseessä on kreetantulppaani Tulipa saxalites mutta täytyy vielä varmistaa huomenna. Sellaisten istuttamisen olen kirjannut puutarhamuistikirjaani mutta en kylläkään tähän kohtaan pihaa - epäilen siis virheellistä merkintää.

Perjantaina sorruin Pirilän reissulla kahteen erilaiseen kärhöön, joille suunnittelin yhteistä sijoituspaikkaa, kukinta kun on sopivasti eri aikaan. Tänään tajusin ensinnäkin, että toinen kärhöistä, Clematis 'Apple Blossom' ei selviäkään täällä talvesta. Sitten huomasin vielä kuitista, että olivat veloittaneet minulta kahdesta omenankukkakärhöstä, vaikka toinen ostamani olikin Clematis 'Princess Diana'. Omenankukkakärhön sijoitin isoon ruukkuun ja prinsessa vielä odottelee oikeaa paikkaa.

Niitä kurjenkellon taimia siirtelin hedelmätarhasta kellarinkatolle ja tein kaikenlaista pientä kunnostustyötä. Aika loppui aivan pahasti kesken mutta toisaalta fyysiseen työhön tottumattomana en olisi ehkä jaksanutkaan enempää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!