14.6.2014

Lintuallas

Idea lintualtaasta taisi syntyä jo viime kesänä, mutta toteutus muotoutui vasta, kun aloin oikeasti tehdä sitä. Toukokuun lopulla odoteltuani ensin pari viikkoa kuivabetonisäkin kanssa päätin, että nyt se on tehtävä, että ehtii ennen helteitä. Lintualtaan paikka oli jo selvillä ja rakennusaikana ylijäänyt putkenpätkä varreksi myös.

Raparperin lehtiä ei oikein vielä ollut eikä minulla ollut muutenkaan sopivaa muottia. Haeskelin ohjeita netistä ja löysin vinkin tehdä muotin hiekkaan. Lintualtaan tulevan paikan vieressä oli sopivasti multakasan loppu, joten teinkin sitten kasasta muottini: tyhjä muovisäkki auki ja se mullan päälle, vähän sopivan kumpareen muovailua ja siihen sitten märkä betoni päälle. Pienet valkoiset kivet ovat kuopuksen ja minun yhteistyönä tekemää koristelua, vuosiluvunkin yritimme tehdä.


Betonivalua ennen olin tietysti miettinyt, miten allas pysyisi muoviputken päässä. Ajattelin, että siinä täytyy olla putken sisään sopiva uloke ja kokeilin, miten maitopurkki mahtuisi putkeen. Hyvin mahtui, joten valun ollessa vielä märkää täytin hiukan lyhyemmäksi leikatun maitopurkin betonilla ja laitoin sen nurinpäin suunnilleen lintualtaan pohjan keskelle. Jännitti, valuuko betoni samantien purkista ulos mutta ei valunut, vaikka se varsin märkää olikin.

Muutaman päivän kuivumisen jälkeen asettelin lintualtaan putken päähän. Putki on kuopassa, jossa on mursketta sekä putken ulko- että sisäpuolella, lisäksi valutin jämäbetonia molempiin. Suunnitelmana on ottaa allas talveksi pois ja peittää putken suu muovipussilla. Hyvin pysyy pystyssä.


Lintualtaan takana näkyy uusi kärhöpenkiksi nimeämäni istutusalue. Altaan molemmin puolin taas tulee olemaan iloisten värien penkki, joka on vielä aivan vaiheessa ja josta kerron myöhemmin lisää. Nyt vain toivon, että jossain vaiheessa pääsen näkemään iloisia käyttäjiäkin tällä lintualtaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!