30.4.2015

Puutarhatöiden tekemättömyydestä näppylöitä

Pitkien kotoa poissa vietettyjen päivien aikana puutarhassa ehtii tapahtua kasvun ja kukinnan ihmeitä. Tänään kotiin tultuani löysin ilokseni koreanonnenpensaan kukkimasta, ei varmaan ollut ensimmäinen päivä sitä lajia mutta ensimmäinen, jolloin huomasin mitään.



Välillä on ollut ihan näppyläinen olo. Päivät töissä, illat yhdistyshommissa tai vielä useammin muissa harrastuksissa, ja jos onkin ollut vapaata niin silloin on tuullut kauheasti tai satanut. Tästä seurauksena meillä on vieläkin kuolleita lehtiä jossain, missä ei pitäisi enää olla. Les feuilles mortes lauloi tällä viikolla musiikinopiskelukaverini, kun minä jo haaveilin sally gardenseista (pajupuutarhoista).

Tänään vietin kyllä vappuaattoa mitä parhaimmalla tavalla mutta turnauskestävyyttä ei ollut kovin pitkään. Aikaisemmin olin ajan puutteesta huolimatta selvittänyt likimain kaikki muut kukkapenkit mutta kivipenger oli jäänyt hunningolle. Jos olisin tyytynyt lehtien poistoon, olisin saanut sen jo ihan kuntoon, mutta kun halusin samalla kitkeä alaosasta heinä- ym. ei-toivottuja kasvustoja niin jäi vähän kesken vielä.

Pieni haravointi sai sammalleimut yllättävän pirteän näköiseksi ilman kuivien versojen leikkelyäkin - yleensä olen nimittäin leikannut niitä keväällä. Tosin pari viime päivän runsaat sateet ovat varmaan myös auttaneet sammalleimujen jokakeväiseen ulkonäköongelmaan.

Haravan lisäksi rikkalapio-harja-setti oli tarpeellinen työväline.




2 kommenttia:

  1. Niin se on tämä kevät kiireistä aikaa ja peijoonivie kun nuo puutarhahommat eivät tahdo odottaa niin kuin muut jutut =) Komeaonnenpensas on nimensämukaisesti komea näin keväisin ja vähän tekisi meillekin mieli tuommoista komistusta =)

    VastaaPoista
  2. Koreanonnenpensaat ovat ihana väripilkku kaikessa loistossaan näin varhaiskeväällä! Huikaisevaa :) Stressiä ei puutahasta kannata ottaa, pala kerrallaan. Ja lehdistähän tulee mukavasti lannoitetta, luomu sellaista.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!